Miksi?
Minkälainen homma? No ei täs nyt mitään ihmeempiä, ois hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät kerrankin ekana. Sitä ennen aiheeseen liittyvää musaa.
Torstaisen demon tifottamisen ja valtauksen myötä opiskelijatoiminnan osakekurssi on koholla kuin BOBin kulli. Parasta mitä yliopisto on pitkään aikaan saanut.
Love is all around! Arvosana, tulevaisuutta ennakoidaksemme toki jenkkiasteikolla: A for anaalibileet. Tuolta näyttää autonomia ja siitä vielä papukaijamerrrrkkki: 3===o.
Tästä päästäänkin huonoihin. Yleisilmeeltään miekkarien mediakuvasto oli juuri sitä, mitä BOB ahdistuneena kuin kahden viikon ryyppyputken jälkeen pelkäsikin. Ihan kun jengiä olisi teuraaksi viety ja lie’assa. Maksakaa vaikka sille Helsingin BOB-kaimalle, että pimppaa mediakuvan kuntoon ja mieluiten pian. Eikös sitä lakia käsitellä kohta.
Yliopiston, kriittisen tiedon ja sivistyksen hautajaiset – pää pilvissä Turussa? Sietää mennäkin lipasto, jos tuo on meininki, nyt ei valitettavasti olla Amplifier Worshipissa tai edes doom-keikalla. Makes no sense at all. F for FAIL.

Onneksi Turulta voi odottaa enemmän jatkossa. Siellähän BOB on nimittäin jo laitettu töihin.
Mutta siis, miksi? Johan OECDn järkiperusteet listattiin, eikä yliopisto kauaa siedä talouspuolen puutosta. E for effort:
Eiks ollut puhetta että jätetään nää keissit väliin… ja talon erikoinen tietenkin, näinhän se menee. Onko äitisi ylpeä myös? D for diligence:
Mitkäs vitun penkkarit nää Tampereen geimit nyt oli? Gaudeamus kuulemma soi tuolloin. Ei soi nyt, mutta lukekaa vaikka huulilta. B for Busted:
Ja sitten nää Jyväskylän ideasammot. No menkööt: A for acknowledging an adversary, C for cocksucking – mitä noista nyt tulee.
Nyt käytte kuulkaa pesee leegonne ja painutte pehkuihin. Huomenna on aikanen herätys.




