Santsikuppi pääomakomiikkaa

September 6, 2008 at 6:18 pm (Uncategorized)

Lakkiluken lakkiluket,

Yrityksen kustannustoiminnasta vastaava Fire Walk with Me Publications julkaisee uusintapainoksen Hans-Jørgen Schanzin vuoden 1977 Antikritiikistä. Tämän omituisen paperinivaskan digitaalinen uusintapainos ei sisällä pääomalogiikan aatehistoriallista merkittävyyttä korostavaa esipuhetta. Lyöntivirheitäkään ei (tietenkään – muutenhan eksegeetikot pillastuisivat) ole korjattu. Pahoittelemme, ettei tarjolla ole kolmea toisiaan vastaan väittävää käsikirjoitusta. Ja aivan varmasti kakkospainos ei ole kirjoittajan itsensä saati käännöstyöryhmän auktorisoima. Luultavasti häpeävät koko nivaskaa, mokomat. Hähä!

http://rapidshare.com/files/133048404/schanz-antikritiikki.pdf.html

Antikritiikki on tekstinä ensisijaisesti ohjelmallinen perätessään teoreettisia selvennyksiä kommunistisen yhteiskunta-analyysin hyödyntämään käsitteistöön. Tuskinpa Marxista ponnistavaa kirjallisuutta edes kannattaa lukea, jollei tarkoituksena ole päivittää sitä. Tähän Schanz tarjoaa kupillisen jos toisenkin. Emmekä me tunnetustil sylje lasiin, vaan päin naamaa.

Miksi helvetissä? No, Antikritiikki on julkaistava juuri siksi, että siinä tutkimustraditiossa johon se kytkeytyy meni oikeastaan kaikki päin persettä. Ja mikäpä tässä on olla kärppänä haaskalla väittämässä, että juu kattokaas tuosta pääomalogiikasta ei olla otettu ihan kaikkea irti…

On Schantz viihdyttäväkin, jos sattuu olemaan pervertikko. Etenkin Marx-tulkintoja ruotivat jaksot ovat Marxin työn epäjatkuvuuksia ja keskeneräisyyksiä korostaessaan piikikkäitä ja vittuilevat siekailematta liki jokaiselle tulkintatraditiolle dogmeineen. Schanzin kritiikin teoreettinen ydin on tämä: sen enempää (akateemisen) Marx-tutkimuksen päävirtauksia edustaneet “humanistit” kuin “strukturalistit” (tai johdannaisensa) eivät ole a) useinkaan onnistuneet tuottamaan ekonomiakriittistä kapitalismianalyysia, jossa eritellään kapitalistisen tuotannon erityispiirteitä sen konstituoimien yhteiskunnallisuuden muotojen kokonaisyhteyden kautta. Saati b) kytkemään tätä teoreettista ymmärrystä kapitalistisen tuotannon muodoista sellaiseen luokkataistelukäsitteeseen, joka asettuu sisäiseen suhteeseen näiden muotojen konstituutioon eli kapitalistiseen uusintamisyhteyteen nähden. Niinku lyhyesti sanottuna.

Schanzin Marx-tulkintaa koskevat huomautukset ovat sinällään varmasti märehtimisen arvioisia, mutta nivaskan käyttöarvo on kuitenkin toisaalla. Erityisesti sen “käyttöarvon kapitalistisia määrityksiä” ikään kuin uutena teoreettisena ongelmana käsittelemät jaksot ovat hedelmällisiä heti kun yritetään artikuloida marxilaisen analytiikan ja uusklassisen taloustieteen mahdollisia kohtauspintoja. Vaikkei Schanz itse pohdi tätä yhteyttä, tekstin kova ydin.

Nimenomaan aliteoretisoitu käyttöarvo ja sitä koskevat määritykset ovat keskiössä, kun yritetään pohtia nykykapitalismin analyysin kannalta varsin merkityksellisiä ilmiöitä kuten työvoiman käyttöarvokehitystä yhteydessä uusklassisen talousteorian lempilapsiin kuten “inhimilliseen pääoman” ja/tai “endogeenisen” teknologisen kehityksen teoriaan. Ensinnäkin näihin teorioihin sisäänkirjattu teknologian ja inhimillisen pääoman kasaamisen luokkaneutraalius olisi murrettava. Teknologioilla, sikäli kuin ne esiintyvät kapitalistisessa tuotantoprosesseissa ja olivatpa ne sitten “materiaalisia” tuotantovälineitä, verkostoresursseja tai organisaatiotyökaluja, kun on välttämättä luokkaluonteisia piirteitä. Samoin pääoman arvonlisäykseen kontribuoimaan kelpaavilla hlökohtaisilla kyvyillä. On kuitenkin eri asia todeta näin kuin näyttää tämä toteen jonkin reaalisen kohteen yhteydessä. Schanz pitäytyy ohjelmallisesti kirjoittaessaan vain edellisessä. Jälkimmäiseen olisi porauduttava taas kerran. Selvää on sekin, että tuotantoprosessien teknis-materiaalisen järjestymisen luokkaluonteen ja/tai työvoiman käyttöarvon ja henkilökohtaisen tulonmuodostuksen (inhimillinen pääoma) todentamisen ei tule tapahtua mihinkään kommunistisen maailmankatsomuksen ajatusautomaattiin vetoamalla.

Sen sijaan olisi otettava muun muassa näitä teemoja jäsentävät nykytaloustieteen esittämät analyysit ainakin aluksi ja vähintään piilevästi todesta. Niitä ei siis voi huutaa kumoon vain nillittämällä siitä, että ne unohtavat sitä sun tätä. On voimatonta kritisoida niitä ulkokohtaisella moralisoinnilla joltain ennalta valitulta näköalapaikalta. Tämän väistämisestähän koko ekonomiakritiikissä on ja oli kyse. Kun taas esim. yllä mainittuja kuvioita koetetaan pohtia suhteessa Marxin luokka/pääomateorioihin, juuri käyttöarvokäsitteistössä näyttäisi olevan paljon kohentamisen varaa. Summaten: käyttö- ja arvokäsitteistön uudelleenarviointi toimii prismana, jonka läpi muita käsitteitä on arvioitava uudelleen ja tähän Schanz tarjoaa välineitä vaikkei mitään valmista teoriaa. (Eikä tällä käyttöarvotutkailulla muuten tarkoiteta mitään kulutussosiologista kauhistelua siitä, miten kapitalismi oikoisesti repressoi inhimillisiä tarpeita.) Toisin sanoen Schanz koettaa avata teoreettisesti kaikille tuttua lainaa Manifestista, jossa vielä puhutaan melko poeettisella tavalla kapitalismista ja porvarillisesta yhteiskunnasta jatkuvasti oman nykyisyytensä asettamat rajat ylittämään pakotettuna tuotanto- ja yhteiskuntamuotona.

Asian voi muotoilla myös siten, etteivät “vasemmiston” teoreettisemman laidan kirjoittelua viime vuosikymmeninä hallinnut erilaisten työprosessien ja yhteiskuntatilaa ylipäänsä jäsentävien kontrollien/ideologioiden/valtatekniikoiden (you name it..) analyysit yllä riittävällä tavalla kapitalismianalyyseiksi, mikäli ne repäistään irti pääomateorian jäsentämistä riistomuodoista. Niiltä niin sanotusti katoaa pohja, orientaatio ja rationaliteetti, siis se spesifiseti kapitalistinen muoto, jonka hahmottaminen mahdollistuu pääomateorian kautta. Repressiota kun on tunnetusti harjoitettu maailman sivu eikä kontrollimuodoista muna pystyssä kohkaaminen johda kovinkaan pitkälle jos siitä puuttuu riisto- ja repressiomuotojen yhteyden täsmennysyritykset.

Ainiin! Antikritiikki sisältää liikaa raivostuttavaa filosofihybristä ja teoriasekoilua, josta edes Albert ei aina ottanut tolkkua. Se on jo jotain se. Vaikka se ja samahan se on mitä tässä lässyttää. Antikritiikin keskeinen anti kun kiteytyy jo alun kuvassa. Kritiikki tulee myöhemmin. Sen ydin on lyhyt ja ytimekäs: .|..*

* Tätä sangen tiivistä muotoilua voidaan avata seuraavasti. Schanz syyttää milloin ketäkin siitä, ettei tämä (pseudo)konkreettiseen analyysiin keskittyessään ota huomioon kapitalismin kaksinaisluonnetta, ns. arvoesineellisyyttä ja pääoman subjektiluonnetta siltä ja tältä kantilta – ja kapsahataa päin tynnyriä eikä saa kohteestaan kiinni vaan tulee tämän huijaamaksi. Schanz puolestaan voisi ankkuroida analyysinsa tiukemmin tähän maailmaan, eikä vain leijailla tiehensä arvoesineellisyyden logiikan ja sen tutkailun lumoamana. Karkeaa kieltään tästä kertoo se, että Antikritiikin ohjelmallinen tutkimusote jäi viemättä loppuun, eikä pääomakomiikan käytännöllisestä puolesta kannatta paljoa puhua. Luonnollisesti meillä on tynnyriongelmaan käytännöllisempi ratkaisu, jossa ym. näkökannat niin sanotusti välittävät toisiaan. Tynnyriä on piestävä niin kauan, että se menee paskaksi, ei väistettävä sitä. Hyppypotkuillekin on sijansa. Ja tietenkin muukalaisten ilmavoimille.

Damn good?! And hot?!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: